Huaah. Mitähän sitä on tullut pähkäiltyä viime päivinä? Kaipausta, yksinäisyyttä, filosofisuuden tarvetta. Mulle on jostakin tullu tarve olla filosofinen, tarve ymmärtää asioita toisella, uudella tavalla. Meikäläisen aivot on rakennettu niin että niissä on yksi suora tie keskellä ja sivupoluille ei ole poikkeamista ilman jonkun apua. Minä en vaan osaa katsella maailmaa monelta kantilta.

 Minä koen, en ajattele kokemista. Ja se on alkanut vähän rassaamaan minua. En kyl tiiä että miksi.
Senkin tajusin, että minä itte oon se joka asioista tekee hankalia, ei muut ihmiset. Yritän sälyttää syitä muitten niskoille, taian olla pahimmanlaatunen sälyttäjä, ärsyttää. Täytyy lopettaa moinen. Esimerkiksi se että mua rasittaa kun ihmiset kohtelee mua pelkkänä tyttönä, ei ihmisenä. Joopa joo, ite minä aliarvioin naisia ja samalla itteeni, oon siis sovinisti. Ja feministi kai samalla. Ja sit se rupee vituttaa toisaalta sekin, että jos miehet EI oo kiinnostunu musta naisena, koska sit mä oon ruma ja tyhmä ja lihava ja kukaan ei haluu mua ikinä. Eli minä en taida kelvata itelleni ihan tälläisenään. Turha siitä on muita syyttää. Oon määki yks pässi.

Ystävyyttä oon kans miettiny. Ystävyys vaatii vilpittömyyttä, pyyteettömyyttä. Ei voi olla oikea ystävä, jos pohjimmiltaan vaatii jotakin itselleen. Mjoo.

En oikein tiedä onko se hyvä vai huono, että pähkäilee näin paljon asioitaan kun minä. Jatkuva analyysi aineettomista asioista on ehkä hieman neuroottista, ja ehkäpä tarpeetonta. Mutta minkä sille tekee, voiko päänsä pysäyttää ja olla vaan ajattelemati? En minä ainakaan ole siinä vielä onnistunut.

Mulla on nyt vähän tylsää.