No nyt tuntuu siltä että jokin on muuttunut. Taidan olla ihastunut, ainakin luulen että tämä on sitä, mutten osaa sanoa koska kaikki on niin uutta ja vierasta. Kauhia tappelu keskenäni, että onko tämä sallittua, luvallista, vaiko täysin typerää ja järjenvastaista. Piti ettiä aikuinen mies, luulin sellaisen tavanneenikin, mutta ei, se taisi olla enemmänkin toiveajattelua, väkinäistä etsiskelyä. No ihan sama, meille ei riittänyt aikaa eikä mahdollisuutta läsnäoloon.

Mutta nyt Hän on läsnä. Ja minä ajattelen ja kaipaan Hänen läsnäoloaan, haparoivia otteita ja arkoja katseita. Pelkään samalla kaikkea, pettymystä, torjutuksi tulemista, itsensä nolaamista ja yksin jäämistä. Yritän kovasti saada itseni uskomaan, että yrittäminen on sen arvoista, ei koskaan voi onnistua jos ei edes yritä. Mutta kun en tiedä mitä Hän ajattelee, enkä uskalla kysyä. Perus tutustumispaskaa siis ja minä olen kauhuissani koko vitun ajan. Helpompi olisi jäädä vaan yksin, tai odottaa että joku tulee hakemaan kotoa, hyvällä tuurilla.

Tulispa Hän jo kotiin. Ja kutsuisi minut sinne. Minä haluan sinne. Heti, perkele.